Toisille sen lumovoima ei koskaan kunnolla avaudu. Toisille kyse on golfista puhtaimmillaan. Links-golf, jos jokin, jakaa golfin harrastajat kahteen leiriin. Harva links-golfin kanssa kosketuksiin päässyt suhtautuu siihen välinpitämättömästi. Links-golfista, golfin alkuperäisestä muodosta, puhuttaessa on kuitenkin hyvä määritellä, mistä silloin oikeastaan puhutaan.

 

Golfin pitkän historian aikana termi links on tarkoittanut eri aikoina eri asioita. Aluksi sillä tarkoitettiin Britteinsaarten rannikoiden dyynimaisemia, sitten puuttomia ranta-alueita, joilla saattoi harrastaa erilaisia urheilulajeja golfista ratsastukseen ja jousiammuntaan. Myöhemmin, golfharrastuksen yleistyttyä, linksistä tuli anglosaksisessa maailmassa synonyymi golfkentälle.

​

Nykymuodossaan links ei terminä enää golfkenttää suoraan tarkoita, mutta linksien myyttiseksi kasvaneen maineen vuoksi moni kenttä nostaa sen mielellään nimeensä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa noin viidensadan kentän nimessä esiintyy sana links. Niistä kuitenkin vain neljä lasketaan aitojen linksien joukkoon.

​

True links on links-fanaatikon pyhä kirja

​

Aitojen links-kenttien tunnistamisessa ovat kunnostautuneet pitkän uran Britteinsaarten golfmedioissa tehneet George Peper ja Malcolm Campbell. Heidän vuonna 2010 ilmestynyt suurteoksensa, True Links, määrittelee seikkaperäisesti aidon links-kentän kriteeristön, joka on helppo omaksua yleisemminkin pätevänä – vaikka links-fanaatikkojen joukosta löytyy muitakin koulukuntia.

​

Peperin ja Campbellin teoksesta on muodostunut monelle links-golfin raamattu ja kenttäbongauksen lokikirja. Se on samalla sekä kattava perusteos että syvälle monimuotoisten links-klassikoiden ominaispiirteisiin sukeltava opaskirja. Maailman runsaan 30 000 golfkentän joukosta vain vajaa yksi prosentti, tarkalleen ottaen 246 kenttää, täyttää Peperin ja Campbellin määrittelemät aidon links-kentän kriteerit. Ja suunnilleen seuraavasta on kriteeristössä kysymys.

​

Meren rannalla, hiekkapohjaisella rantavyöhykkeellä

​

Aito links-kenttä sijaitsee meren välittömässä läheisyydessä, puuttomalla rantavyöhykkeellä, luonnonmukaisesti kumpuilevassa maastossa. Maisema on usein, muttei suinkaan aina, dyynien hallitsema.

​

Meren läheisyyden lisäksi tärkeää on se, että kenttä sijaitsee riittävän lähellä merenpinnan tasoa. Korkeiden kalliojyrkänteiden päällä sijaitsevia kenttiä ei aidoiksi linkseiksi lasketa, vaikka ne sijaitsisivat aivan rantaviivan tuntumassa. Tämä ehto pudottaa joukosta muun muassa Montereyn jylhällä niemimaalla Kaliforniassa sijaitsevan maineikkaan Pebble Beachin.

​

Syynä rajaukseen on toinen oleellinen aidon linksin kriteeri, hiekkapohja, jollaista hienorakeista hiekkaa kuljettavat merituulet eivät pysty jyrkänteiden laelle luomaan. Aidon linksin maaperä on hiekkapohjainen ja tiivis, ja sillä kasvavat ranta-alueille ominaiset ruoholaadut, jotka eivät menesty trooppisilla alueilla.

​

Maaperän ansiosta links-kenttien sadevesien läpäisykyky on omaa luokkaansa, ja kentät kuivuvat sateiden jäljiltä nopeasti. Links-väylät ovat nopeita ja pallo rullaa niillä pitkiä matkoja vaativissakin olosuhteissa. Viheriöitä ympäröivät alueet ovat usein muodokkaita ja lähes yhtä nopeita kuin viheriöt. Links-kentillä onkin tavallista tarttua putteriin lyönneissä, jotka lyödään kaukaa viheriön ulkopuolelta.

​

Pintojen kovuuden vuoksi links-kenttien bunkkerit on yleensä sijoitettu väylien reunoille tai griinien sivuille tai taakse. Rullaavat lähestymislyönnit, joissa pallo putoaa maahan jo hyvissä ajoin ennen viheriötä, ovat links-kentille tyypillisiä.

​

Links-kentät ovat alttiita vaativille sääolosuhteille

​

Matalat ja rullaavat lyönnit ovat muutenkin tehokas ase links-kentillä, jotka ovat jo sijaintinsa vuoksi alttiita navakasti puhaltaville merituulille ja joskus armottomiksi yltyville sääolosuhteille. Yksi aidon linksin kriteereistä onkin se, että kenttä altistuu rannikkoalueiden tyypillisille links-olosuhteille.

​

Esimerkiksi Seattlen lähelle sijaitseva vuoden 2015 U.S. Open -isäntä Chambers Bay näyttää ja tuntuu täysiveriseltä linksiltä, muttei täytä olosuhteiden kriteeriä. Vaikka kentän rantaväyliä huuhtoo Tyynen Valtameren suolainen merivesi, kenttä sijaitsee syvälle sisämaahan työntyvän Juan de Fucan salmen jatkeena sijaitsevan Pugetin salmen sokkeloisissa kätköissä. Matkaa Yhdysvaltain länsirannikolle on linnuntietä pitkälti toistasataa kilometriä.

​

Links-kentät poikkeavat muista kentistä keskimäärin myös suunnittelultaan. Tyypillisiä piirteitä ovat leveät väylät, reikien erilaiset reittivaihtoehdot ja bunkkereiden strateginen sijoittelu. Kääntyvät dogleg-reiät ovat links-kentillä harvinaisia. Monilla vanhoilla links-kentillä reikien reititys kulkee noin puoliväliin asti yhteen suuntaan ja palaa sitten jälkimmäisellä puoliskolla takaisin klubin läheisyyteen. Osa links-puristeista ei laske tästä reitityskäytännöstä poikkeavia kenttiä aidoiksi linkseiksi, mutta Peperin ja Campbellin kriteeristöön edestakainen reititys ei kuulu.

​

Kenttäsuunnittelu ottaa vaikutteita linkseistä

​

Moderni golfarkkitehtuuri on palannut viime vuosina askeleittain kohti linksien ihanteita. Suunnittelun ohjaavia tekijöitä ovat olleet muun muassa minimalistisuus ja voimakas ympäristötietoisuus. Linksien helppohoitoisuudesta on haettu vaikutteita kentänhoitoon ja sen ohjaamiseksi kohti entistä ekologisesti kestävämpiä periaatteita.

​

Samaan aikaan, kun golfkenttien esi-isät näyttelevät omalla esimerkillään avainroolia golfin tulevaisuuden rakentamisessa, osa aidoista links-kentistä on joutunut uhanalaiseksi. Nouseva merivesi uhkaa pyyhkiä osan linkseistä kartalta, ja uudet links-kentälle soveltuvat maa-alueet alkavat olla kortilla, erityisesti Britteinsaarilla, jossa 85 % maailman aidoista links-kentistä sijaitsee.

 

Erinomaisen links-kentän voi kuitenkin edelleen rakentaa. Tästä esimerkkinä on vuonna 2012 avattu ja viimeisimpänä Peperin ja Campbellin listalle noteerattu Cabot Links Kanadan Nova Scotiassa. Cabot Linksin jälkeen on avattu muutamia muitakin hyviä ehdokkaita Peperin ja Campbellin listan täydennyksiksi.

 

teksti Jere Jaakkola, Golfpiste 2016